Kuvia tapahtumista 2019

Syyskuussa Särkijärvellä

Sunnuntaina retkikohteena Keimiötunturi ja koiratarha

Maanantaina Pallastunturi

Näkymä Palkaskerolta

Tiistaina Oloksella ja vierailu Veli Koljosen ateljeehen.

Keskiviikkona Vuontisjärveltä Montellin majalle ja Nammalakuruun.

Torstaina retki Norjan Kautokeinoon ja Juhlsin hopeapajalle.

Perjantaina Särkitunturilla

Lauantaina oli edessä kotimatka.

 

 

Elokuun tapahtumia

Kymi-Vuoksi latualue vietti kesäpäiviä Orolla 24.-25.8.

Tämä porukka lähdössä Soininmäelle.

Nämä patikoijat retkeilivät latupohjilla.

 

Iltanuotio oli Tarvaslammen rannalla Vironperän laavulla.

Sunnuntaina retkeiltiin Siikalahdella ja nautittiin kahdesta hienosta kuvaesityksestä. Tavataan taas!

 

Saaren koulun retki Pörölle 27.8. Palapipo järjesti tunnistustehtävän.

Torstaipyöräilyn lopettajaiset Louhelassa 29.8.

Kymi-Vuoksi latualueen yhteinen retki Linnansaareen 25.5.2019.

Sää oli mainio patikointiin ja sen jälkeen halukkaat pääsivät saunaan ja pulahtamaan Haukiveteen. Onnistunut retki ja tutustumisen arvoinen paikka. Kuvat Helka Soikkeli

Torstaipyöräilijöitä bongattu 23.5. Tarvaspohjassa.

Kauniissa kevät säässä pyöräilijöitä oli 22.

27 Palapipolaista oli hiihtämässä Kiilopään ja Saariselän hangilla viikolla 13.
Kevätaurinko paistoi ja ladut olivat mainiot.
Tässä tuloksia:
Hiihtokilometrejä koko porukalle kertyi 2696 km.
Lumikenkäilyä 31 km.
Kävelyä 136 km.
Lisäksi tehtiin retki Inarin Siidaan ja Kaunispään huipulle.
Hienoa liikkuvaista porukkaa!