Kuvia tapahtumista 2021

Yhdistyksen pikkujoulua vietettiin tänä koronavuonna 2021 tunnelmallisessa Louhelan juhlatalossa koronaturvallisesti liki 50 hengen voimin. Hyvästä ruoasta vastasi talon emäntä Aira, ohjelmasta Punkaharjun mieslaulajat ja jp. Jukka Sarpakunnas.
PÖRÖN KIERROS 26.9.2021
Pörön kierroksella oli sunnuntaina oli toistasataa osallistujaa. Pörön laavulla latulaisten sienikeitto, makkarat, nokipannukahvit ja letut maistuivat kauniissa syyssäässä. Mäkinen Pöröpeikon polku onnistui nostattamaan ruokahalun lisäksi iloisen mielen.
RUSKARETKI KILPISJÄRVELLE 10.9. – 19.9.21
Tunnelmia ja maisemia upean ruskan keskeltä ovat kuvanneet Helka Soikkeli, Inkeri Heikkonen, Sirpa Tolvanen ja Rauno Ollikainen.
Kuvassa voi olla luonto
Kesäretki Ruokolahden Hauklapin Kummakivelle ja Kemppilän Myllykoskelle.
Mukana oli 8 latulaista. Nuotiomakkarat ja nokipannukahvit maistuivat.
Parempaa säätähän ei voinut toivoa. Kuvat Sirpa ja Martti Tolvanen

 

Sää suosi kesäkuun ensimmäistä torstaipyöräilyä. Upeassa säässä pyöräilyyn osallistui 33 polkimien pyörittäjää.

PÖRÖN SIIVOUSTALKOOT JA PUUTALKOOT

Talkoolaiset ovat ahkeroineet Pöröllä kahteen otteeseen. Ensin siivoustalkoissa siivottiin laavun ja saunan ympäristöt ja rakennettiin saunalle uusi puuliiteri. Sitten uusissa talkoissa liiteri täytettii puilla. Nyt kelpaa saunaa lämmittää ja makkaraa paistaa.

 

 

TORSTAIPYÖRÄILYT POLKAISTIIN KÄYNTIIN

Tämän kevään ensimmäiseen torstaipyöräilyyn 29.4. osallistui 25 reipasta säätäpelkäämätöntä pyöräilijää.

ULKONA KUIN LUMIUKKO

24.2.2021 latulaiset olivat tekemässä lumiukkoja päiväkotilasten ja ohjaajien kanssa. Lapsukaiset talloivat innolla lumen tiiviiksi muoteissa. Säpinää riitti ja kaikilla oli kivaa. Kuuma mehu ja piparit maistui urakan jälkeen.